Menestystarina: Näin olet näkyvämpi työnhakija LinkedInissä

Jokainen meistä on kokenut sen ainakin kerran elämässään: työnhaun nimittäin. Se vasta osaakin olla vaativaa hommaa. Pitkäjänteisyydellä, kekseliäisyydellä ja kovalla itseluottamuksella työnhakija pääsee kuitenkin saavuttamaan sen kirkkaimpana loistavan tavoitteensa.

Tämä on Villen tarina. Miten hän julkaisi näyttävän työnhakukampanjan sosiaalisessa mediassa, onnistui siinä ja pitkän uurastuksen jälkeen sai lopulta haluamansa työpaikan?

Ville Vaajanen valmistui kesäkuussa Alankomaissa sijaitsevasta HAN International School of Business -korkeakoulusta, mutta oli jo startannut työnhaun hyvissä ajoin. “Työnhakuni alkoi huhti-toukokuussa, tosin sosiaalisessa mediassa en vielä laittanut pystyyn näyttävää kampanjaa”.

Kuten olettaa saattaa, työnhaun aikana nousee monenlaisia tunteita pintaan. Villen työnhakua varjosti myös maailmanlaajuinen kiusaus: koronavirus. “Pandemian vuoksi rekryjä peruttiin ja se tietysti vaikeutti työnhakua entisestään. Elokuussa tilanne alkoi kuitenkin jo helpottumaan”, hän kertoi ja jatkoi: “Vaikka välillä olikin epätoivoisia hetkiä, olin päättäväinen ja itsevarma omasta osaamisestani. En halunnut antaa periksi”.

Sosiaalinen media tuo ehdottomasti paljon mahdollisuuksia työnhakuun. Tämän väitteen vahvistaa todeksi Villen omakohtainen kokemus. Hän laittoi LinkedInissä pystyyn näyttävän työnhakukampanjan. “Työnhaku olisi ollut sitä tavallista, jos en olisi tehnyt näin. Useiden hakemusten lähettämistä ja sormet ristissä toivomista, että saisi kyseisen työpaikan”. Sosiaalinen media auttaa erityisesti niillä aloilla, joilla työnhakijoita on erittäin paljon. “Esimerkiksi markkinoinnin alalla voi olla jopa satoja hakijoita”, hän totesi.

LinkedIn on erittäin suosittu verkostoitumisen alusta ja sitä käyttääkin Suomessa yli 1,2 miljoonaa eri alan ammattilaista. Työnhakijalle LinkedInistä on myös moneksi. “Suosittelen laittamaan työnhakukampanjan pystyyn LinkedInissä”, kertoi Ville.

Hänen mukaan LinkedIn on erinomainen kanava kolmesta syystä:

  • Se tuo yhden keinon lisää löytää töitä, työnhaku ei jää pelkästään hakemusten täyttämiseksi
  • LinkedInissä työnhakukampanja voi tuoda uusia kontakteja, haastattelupyyntöjä ja samalla kasvatat työnhakijana.
  • Oma imagosi paranee, koska aktiivisena työnhakijana annat itsestäsi paremman kuvan ja kehität samalla myös henkilöbrändiäsi. Myöhemmin voit nostaa työnhakukampanjasi onnistuneeksi referenssiksi.

Olen tuntenut Villen jo jonkin aikaa ja tiedän hänen olevan aktiivinen LinkedInissä. Verkostosta oli hänelle myös suunnaton apu työnhaussa. “Kampanjan aikana sain paljon uusia kontakteja ja yhteydenottoja. Minulle jaettiin myös arvokkaita vinkkejä piilotyöpaikoista”.

Jos seurasit Villen työnhakua LinkedInissä, tiedät kenties, että hän laittoi kaikkensa kampanjan eteen. Menestyksen piikki saavutettiin lopulta työnhakuvideon ansiosta. “Työnhakuvideo oli viimeinen keino, koska olin jo tehnyt kaiken mahdollisen työnhaun eteen”, Ville kertoi. Hän oli kuullut aiemmin paljon hyvää työnhakuvideoista, joten päätti tehdä omansa. “Muut ovat myös onnistuneet ja halusin tällä tavalla varmistaa sen, että nappaan haluamani työpaikan”.

Jos haluat työnhakijana erottua siitä suuresta massasta muita hakijoita, Ville suosittelee brändäämistä. Miten työnhakija voisi sitten aloittaa itsensä brändäämisen? Liikkeelle voit lähteä esittämällä itsellesi kolme kysymystä, Ville neuvoi.

“Ensinnäkin, millaista työtä haet ja mistä? Rajaus on tärkeää, koska sillä tavalla parannat omia mahdollisuuksiasi. Ja tietysti se helpottaa myös työnhakua”. Hän itse haki sisältömarkkinoinnin töitä pääkaupunkiseudulta.

Toinen kysymys koskee yrityksiä, joihin aiot hakea töihin. “Mieti, millaiset yritykset sinua kiinnostaa. Voit myös listata ylös toimialoja. Kun olet tehnyt tämän, voit jatkaa rajaamista eri henkilöihin. Olisiko esimerkiksi HR-vastaava tai markkinointipäällikkö oikea henkilö, johon ottaisit yhteyttä?”, Ville kertoi.

Tämän lisäksi on tärkeää lähteä rohkeasti verkostoitumaan näiden henkilöiden kanssa. “Ilman verkostoa et voi oikein tehdä mitään brändilläsi”, hän totesi.

Brändäyksessä on osattava selvittää itselleen samaistavat ja erottavat tekijät. Mitä tällä oikein tarkoitetaan? “Kyseessä on ihan brändäämisen perusteet. Samaistavia tekijöitä ovat ne, joita sinulla ja muilla työnhakijoilla on. Erottavat tekijät puolestaan sellaisia, joilla sinä erotut selvästi muista työnhakijoista. Näitä ei välttämättä muilta löydy”. Jotta saisit parhaan mahdollisen lopputuloksen työnhaussasi, nosta esille niitä ainutlaatuisia erottavia tekijöitä.

Työnhakukampanja LinkedInissä ei loppujen lopuksi tuonut Villelle työpaikkaa, vaan hän nappasi sen avoimen haun kautta. Näkyvyyttä sen sijaan tuli erittäin paljon: yli 300 000 näyttökertaa ainoastaan kolmessa kuukaudessa, 10 suoraa haastattelupyyntöä ja verkosto kasvoi suuremmaksi. “Vaikka tätä työpaikkaa en saanut kampanjan avulla, kannattaa sellainen kuitenkin tehdä. Tällä tavalla saat paljon mahdollisuuksia ja kehität omaa brändiäsi”, hän neuvoi.

Ville Vaajanen aloittaa sisältömarkkinoinnin työtehtävät Taimerilla 1.9.2020. Hän teki määrätietoisesti töitä työnhaun eteen, oli näkyvä persoona ja brändäsi itsensä timanttisesti.

Onnittelut työpaikasta!

Tutustu Taimeriin: https://taimer.com/fi/

Ville Vaajasen kotisivut: https://villevaajanen.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s